21/12/2011

Jouluisaa!

Ohhoh... Viime postauksesta on sitten hetkonen vierähtänyt. No, tekosyynäni on tällä kertaa hiukan kiireinen syssy koulunaloituksineen ja työssäoppimisineen ;) Sekin kuusi viikkoa tuli ja meni kovin nopeasti, ja ehdin kyllä oppia yhtä sun toista. Ja pääasia on, että kivaa oli! Olin siis päiväkodissa, 3-5 -vuotiaiden ryhmässä työssäoppimassa, ja vaikka ryhmä olikin suurensuuri (23 lasta) ja enin osa lapsista painottui tuonne kolmen ikävuoden lähettyville, päällimmäiseksi jäi positiivinen tunne. Eikä arvosanakaan kovin huonoksi jäänyt: vahva H2 ekasta näytöstä sitten tuli. Todella tyytyväinen olen siihen nähden, että arvioiva opettaja totesi, että aika taikuri saa olla että ensimmäinen näyttö menee kiitettävällä arvosanalla. Mutta kovin lähellä oli kolmonen, näin minun annettiin ymmärtää. Ehkäpä seuraavasta jo.. ;) Kyllä nuo pikkuset ehkä sittenkin saivat minut ylipuhuttua, että lasten ja nuorten erikoisammattitutkinto lisätään sinne tavoitteisiin vielä ;) Jolleivät nuo muut asiakasryhmät sitten saa mieltä vielä muuttumaan. Mutta onneksi sitä ei tarvitse vielä päättää. Eikä ajatella muutenkaan mitään koulujuttuja pariin viikkoon, lomaa on peräti 3.1. asti!

Mutta sitten ihan muita juttuja: meistä on Arin kanssa tullut ekaa kertaa kummeja tässä vastikään <3  Ystäväni pienimmäiselle, Paavo Juhanille <3 Ristiäisissä olimme viime viikonloppuna, mukavat juhlat ja omatkin apinaneitimme olivat suht nätisti ;) Olemme erittäin otettuja kunniasta!

Ylpeä kummitus ja ihanuus pikkunen kummituspoikanen <3 Paavo sai meiltä lahjaksi oman hiirulaisen:


Kaava on omasta päästä, samoin muu design ^^ Tytöt tietenkin ihastuivat hiirulaiseen ja haluaisivat omansa, mutta eipä oikein taida ehtiä pukinkonttiin enää ommella...sellaisiin ihmeisiin on vähän hankala taipua näin viime metreillä ;)

Nukkejutuille on ollut koko syksyn kovin vähän aikaa, mutta olenpa sentään ehtinyt Gunvaldille tehdä vähän vaatetta:


Herra sai turkisviitan ja huopaiset talvimonot :) Kenkiä oli hauska tehdä, taidan tehdä toisenkin parin jos tässä aikaa jää - ekoista versioista tuli nimittäin jopa hieman isot ;) Seuraavaksi mietin herran talvigarderobiin irlantilaistyylistä ponchoa, alpakkalankakin olisi ostettuna.

Miäs poseeraa :P Ajattelin ehtiä tehdä herralle uuden meikin tässä joulun aikaan, isäntä tahtoo sille enemmän partaa ja itse toivoisin vähän vähemmän klovniraitojen näköistä sotamaalausta ;)

Nukkesuunnitelmiakin kyllä olisi.. Kunhan olen saanut hommattua ja maksettua Loumille hänen oman, ihanan Domadoll-kroppansa (kiitos vieläkin tästä mahdollisuudesta, SweetNeat! <3) alan katsella meille Laurëas-herraa joka on siis haltiasoturi kaikessa kliseisyydessään ;) Ei kylläkään mikään Legolas-kopio, olkaatten huoleti. Emèriel tarvitsisi kropan myös, jotta pääsisi pois kaapista pelkkänä päänä lymyilemästä.. Ostin tässä syssyllä hälle "paluumuuttajapään", Migidoll Jinan :) Rhylaunkin tarvisi uuden pään... Haljenneen kuupan liimaukset eivät tahdo pitää enää ollenkaan. Milliput-massaa voisi ehkä vielä kokeilla pään pelastamiseksi, mutta toiveet eivät ole kovin korkealla.

Ja olisihan se aika nukettaa jo pari tärkeintä ja rakkainta hahmoani myös.. Soom julkaisi kesällä Idealian-naisen ja sehän meni minulta kokonaan ohitse. Toiveet uuden sellaisen julkaisemisesta ovat korkealla, ja ei auta muu kuin laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa, että kun julkaisuajankohta koittaa, neidon pää ja ihonväri on tarkoituksiini sopiva ja budjettini on kohdallaan.. Vaihtoehtoisesti olisi olemassa Iplen EID-neitoset ja tietenkin DoA:n jälkimarkkinat.. Mutta toivon todella, ettei tarvitse alkaa metsästää rouvaa sitä kautta. Hinta voi olla ulottumattomissani.

Ja voih, DollChateau Bella! Tarviiko enempää sanoakaan ;) Siinäpä olisi nukke, jonka ostaisin oitis ilman hahmoakin, jos jostain ilmaantuisi lottovoitto ;) Ja Aldousille olisi mukava saada uusi kuori, ehkäpä joku kiva Mushroom Peddler...? Irvikissa on ainakin ihana, mutta jotenkin olen alkanut nähdä hahmon hiirulaisena. Katsellaan :)

Tänä syksynä olen tehnyt paljon kutimia, kun alkaa oikein ajatella ja muistella. Osittäin asiaa on auttanut se, että olen kutonut kovasti luennoilla ;) Olen tehnyt itselleni 2 pipoa uudesta Kelo-langasta, lapsille myös yhdet sekä vielä yksi olisi menossa pukinkonttiin. Sukkia varmaan neljät-viidet, kolmet lapaset, yhdet kynsikkäät (ihanasta, ohuesta liukuvärjätystä saksalaisesta sukkalangasta <3) ja ehdinpä tekaista itselleni kaulaliinankin erilaisista paksuista violetinsävyisistä langoista. Täytyisi ehtiä ottaa kuvia niistäkin. Ompeluksiakin on tullut jonkun verran, mm. itselleni pari trikootunikaa ja -mekko.

Joulun aikaan olisi tarkoitus myös uusia Reetta-Blythelle tukka ja parit silmächipit, samalla kun korjaan poikkimenneen vetonarun. Se napsahti ihan yhtäkkiä poikki, vaikken ole tuolla juurikaan leikkinyt ja nukke oli minulle tullessaan lähes uusi! No, melkoisen heppoinenhan tuo muovinaru on, eli ei sinänsä ihme.

Mutta nyt taidan antaa Kustin toivottaa:


Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! 
God jul och gott nytt år! 
Merry Christmas and happy New year!

26/09/2011

Kelttiläinen umpisolmu

Vielä keväällä emme tienneet, mistä itsemme löydämme syksyllä. Tai no, ei aivan. Yhden asian sentään tiesimme. Aioimme sanoa toisillemme "Tahdon" 23.9.2011. Ja näinhän me teimme <3 Olihan tätä jo pari vuotta suunniteltu, mutta nyt viimein saimme otettua itseämme - ja toisiamme - niskasta kiinni ja hankkiuduimme kelttiläiseen umpisolmuun!

Teemavärinä meidän kaikkien (tyttöjen) lempiväri violetti <3

Sää oli sateinen, joten kuvista ei tullut oikein kaksisia, koska jouduimme olemaan pienissä tiloissamme sisällä.. Reinonikin näkyvät kauniisti taustalla ja Hennan alushame repsottaa..kimpustakin näkyy irronneen kukka ;) Mutta otamme perhepaparazzimme kanssa kuvaukset uusiksi parin viikon päästä. Äiti pääsee tekemään mulle uuden kampauksen ;) Minä kun olen naisellisuuden perikuva ja osaan tehdä kampauksia..not. Neitien mekot ovat minun käsialaani, samoin tuunasin omaa kolttuani hieman sekä isännän liiviä, josta tein hiukan rock-henkisen. Pidimme pienet, noin parinkymmenen hengen kahvittelut kotonamme, pyörähdettyämme ensin maistraatissa tahtomassa (ja minä unohdin kimpun ja mummun perintökorut...noooooh. Ilmankin pärjäsi.) kera sisarusten ja vanhempien. Herkkujakin syötiin monenmoisia: äidin tekemää voileipäkakkua, Arin tekemää valkosuklaa-mustaviinimarjakakkua sekä paria erilaista kuivakakkua ja mokkapaloja ja keksejä... Nam! Tervetuliaismaljoina tarjosimme äidin mustaviinimarjamehua.

Kelttisolmusormukset <3 Symboloivat moniaita yhteisiä harrastuksiamme (fantasia, Irlanti, mytologiat jne) sekä solmukuvio tietysti yhteenkasvamistamme <3 Hassua kyllä, ringulat ovat samankokoiset :D

 Kukkasia, pöydästä ja kimput myös. Violetteja ja keltaisia krysanteemeja, lempikukkiani <3 Lisäksi villiviinin ja viiruhelpin lehtiä, tuomaan luonnollisuutta ja syksyn värejä. Kaikki kimput on tehnyt äitini, taitava amatöörifloristi <3 Taka-alalla oleva punainen neilikkakimppu on lahjaksi saatu.

Hihi ^__^ Arkihan nyt ei muuttunut, mutta minun täytynee opetella kirjoittamaan uusi sukunimeni sekä tituleeraamaan itseäni samalla sukunimellä muun perheen kanssa :D

13/09/2011

Kuvatuksia

Hewou!

Laitetaanpa muutama pakollinen elukkakuvanen, kun noita on tässä kesän aikana kertynyt nurkkiin lisää..


Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja laitoin akvaarion pitkästä aikaa :) Tai oikeastaan kaksi, sillä minun ensin laittamani 60l purkki jäi tietenkin heti pieneksi, kun hankkimani 5 platya päättivät jakaantua noin 50 yksilöksi.. Tuli hiukan kiire vaihtaa silikonit gerbiileillä olleeseen 128l tankkiin ja hankkia siihen tekniikka ;) 


On siellä ihan kalojakin :)

Partamonnit Aino ja Reino ^^ 


Ja se pakollinen kissakuva tietenkin. Aukusti, Maisa ja alla Taavi, ihmeen sovussa keskenään.

Kuulumisia kai? Kouluhommelit ovat alkaneet itse kullakin mukavasti, tosin aikatauluissa on tietenkin vielä sumplimista - tai lähinnä siinä, että säilytetään kaikki järkemme kun jokaisella on eri aikataulu.. Mää olen ollut toista viikkoa vapaalla hyväksilukujen ansiosta, eli pehmeä on ollut alku :P Vapaa koulusta ei tietenkään tarkoita vapaata kaikesta.. Meneillään on Suuria Suunnitelmia, mutta niistä kerron myöhemmin ;)

Nukkejuttujakin ehtii taas vähän miettimään kun on palattu perusarkeen. Myin Bahani, koska foorumille ilmaantui jo aikaisemmin täällä käynyt Jina-pää myyntiin. No pakkohan mun oli se saada.. Keksin nimittäin, että siitähän tulee Emèriel! Hyvä sinänsä, etten oo missään vaiheessa ehtinyt päättää neidon lopullista ulkonäköä ;) Kerrankin tulokkaalle on kaikki jutut valmiina jo, kroppa tosin puuttuu.. Mutta sen kerkiää. Loumi sai ex-tempore -kroppasen Impldollilta, ja se passaa yllättävän hyvin vaikka onkin nyt Myrnaan nähden hiukan..hoikahko. Mutta siitäkin kuvia tässä kunhan ehdin ottaa kunnon photoshootin.

Hohhoi. Käskekää mua painokkaasti pysymään järjissäni. Facebookissa ois nimittäin vailla kotia vajaa vuosikas Toffee-kissanpoika.. Ois Aukustille NIIN täydellinen kaveri, väriltäänkin melkein samanlainen.. Vaan kun ollaan päätetty, ettei enää kissoja. Seuraava isompi otus on mäyräkoira. Täytyy yrittää muistaa.



11/09/2011

Jotain uutta, jotain wanhaa, jotain pilkullista.

Heippa kaikki!

Tuntui, että kaikki tutut siirtyvät Bloggeriin, joten lie luonnollista että otin sitten mallia ja laitoin ikioman pilkkublogin pystyyn! Ja tyytyväinen olen täysin, Bloggerissa on paljon kivoja ominaisuuksia verrattuna edelliseen! Wanha  blogi Livejournalissa jää siis kokonaan unholaan, ja jatkamme kokonaan täällä näitä samoja höpötyksiä. Ulkoasu muuttui komiammaksi, sisällöstä en voi olla varma ;) Muokkaan tosin vielä ulkoasua, mutta nyt tätä voisi pitää jo melkein esittelykuntoisena.